Ego

Viime päivinä on mietittyttänyt tämä egon asema ja rooli elämässämme. Sitä, auttaako ego meitä vai ei, ja kuinka siitä todella pääsee eroon - sielun johtamaan elämään.

Ensin on hyvä käydä läpi lyhyesti, mikä ego ylipäätänsä on. Ego koostuu meidän alemmista energiakehoistamme, mielestä ja tunteista. Se on persoona, jonka olemme rakentaneet tässä maanpäällisessä elämässämme syntymämme jälkeen. Se sisältää kaikki oppimamme mallit, asenteet, oletukset, ajatukset, tunteet. Se koostuu kaikesta siitä maanpäällisen elämän osista, joita ympäristömme - ihmiset ja yhteiskunta - ovat meille opettaneet mallillaan. Malli ei ole aina kaikki, opimme myös suoraan energiasta, imemme vaikutteita ja kollektiivisen energian käsityksiä.

Tarkastellaanpa tarkemmin vielä egoa. Me Suomessa kasvaneet kollektiivisesti olemme oppineet hyvyydyn, rehellisyyden ja peräänantamattomuuden merkitystä. Itse kehu on pahasta, oma menestys pitää kätkeä. Liikaa ei koreilla. Olemme oppineet tietyt säännöt, kuten vaikka julkisesti kuljetaan pukeutuneena, hautajaisiin viedään kukkia jne. Olemme kollektiivisesti oppineet tiettyjä asenteita eri kansakuntia kohtaan. Asenteemme ovat hyvinkin samankaltaisia koskien virolaista, venäläistä tai ruotsalaista - tai vaikka ranskalaista.

Edellä mainittujen lisäksi opimme läheisiltämme: perheeltä, suvulta, opettajilta, ystäviltä jne. Kaikki ne asenteet kasvavat meidän alitajunnassamme, ja tekevät meistä sen ihmisen, jota olemme. Mutta nämä kaikki ovat peräisin egosta. Kun määrittelemää hyvää tai pahaa, oikeaa tai väärää, ovat kaikki perustelut kiinni vain siinä, missä olemme kasvaneet. Meidän mielestämme seksi on yksityinen asia. On kuitenkin kulttuureita, joissa seksiä harrastetaan missä vaan, avoimesti. Me pidämme baskeria taiteilijoiden hattuna. Toisaalla se taas on sotilaallinen asuste, toisaalla normaalipäähine. Me pidämme italialaisia liian puheliaina - he taas eivät tajua meidän tuppisuutamme. Ranskalaisille on normaalia pitää rakastajaa, meillä se on vahvasti tuomittua. Me määrittelemme maailmamme täysin sen mukaan, missä ja kenen kanssa olemme kasvaneet. Haluseimmepa myöntää sitä tai emme. Taistelimmepa sitä vastaan tai emme.

Tästä pääsemme kiinni egoon. Kun tämä rakennettu maailmamme, ego, määrittelee meille kuinka tulisi elää ja mikä on väärin ja mikä oikein, se taatusti ei ole peräisin mistään korkeammasta lähteestä. Lapsi ei tuomitse eikä arvostele - ei ennenkuin joku on opettanut hänelle ensin sen, mikä on tuomittavaa tai arvosteltavaa. Lapsi ei välitä meriiteistä tai titteleistä - ei ennenkuin joku on opettanut hänellä, mikä tässä kulttuurissa on tavoittelemisen arvoista. Nämä kulttuurierot muuten eivät tule esiin vaan maiden välillä, vaan myös ihan tavallisten saman maan ihmistenkin välillä.

Siis kaikki mistä elämämme koostuu, on jonkun yleinen mielipide. Sielu taas on täysin irti näistä määritteistä. Sielussa ei ole hyvää eikä pahaa, ei väärää eikä oikeaa. Se ei tuomitse, ei arvostele. Se ei määrittele mitään ,eikä sillä ole asenteita. Tämä siksi, ettei se ole missään maailmamme kaltaisessa paikassa, jossa näitä asioita ylipäätänsä määritellään. Siksi on aivan turhaa kiistellä siitä, mikä Jumalan mielestä on oikeaa tai väärää. Oikea tai väärä on vain ihmisten päässä, ja vaihtelee sen mukaan, kuka mielipiteensä esittää.

Mitä ego sitten auttaa? Eipä juuri mitään. Se tarjoaa meille kokemuksen ihmisenä, kokemuksen erillisenä Jumalasta - mitä emme oikeasti edes koskaan ole ollut. Ego erottaa meidän hengestä - todellisesta ykseydestä ja kodistamme. Kaikki tavoittelemamme maallinen hyvä, onnellisuus ja ihanuus on vain egon tarpeita, sillä oikea onni ei voi löytyä sieltä, missä on hyvä ja paha. Jotta hyvää voisi olla, täytyy olla jotain millä määritellään hyvä. Kuka siis päättää mikä edes on hyvä? Toisen mielestä vääräuskoisten tappaminen on oikein hyvä asia. Toisen mielestä taas rauha on oikein hyvä asia. Kumpi on oikeassa? Jälkimmäinen sinun mielestäisi? Niin, koska sinut on kasvatettu uskomaan niin. Jumalan näkökulmasta ne vain ovat tapahtumia. Tapahtumia, joista toisella on korkeampi värähtelytaso kuin toisella.

Miten sitten voimme kokea Jumalan? Päästämälle egosta irti. Ja se onkin sitten todella helposti sanottu, mutta hyvin hyvin vaikeasti tehty. Olen näitä harjotteita tehnyt itsekin aikani, päästänyt irti harhasta kaikin tavoin miten olen osannut. Ja parhaimmillaankin päässyt kuvannollisesti tilaan jossa kaikki oli tyhjää - siellä ei ollut mitään. Jo pelkästään se oli niin hämmentävää, että palasin mielelläni takaisin tähän turvalliseen harhaksi kutsuttuun elämääni kiinni. Kunnes taas aloin taistella egoni vastaan. Tällä kertaa siksi, että se aiheutti minulle pahaa mieltä. Kun aloin keskittyä Pyhään Henkeen, alkoi egoni ampua minua vastaan todella kovin panoksin. Se ei todellakaan enää vaivautunut esittämään ystävääni!

Uskokaa pois, egonne ei luovuta helpolla, mutta voitte itse päättää annatteko sille vallan. Se on roikkunut mukananne useita elämiä, se ei päästä irti helpolla, ei ainakaan ilman taistoa. Mutta minä päätin että se saa nyt mennä - taas kerran - mieluiten nyt pysyvämpi luonteisesti. Sen hyökkäyksen vuoksi aloin jopa miettimään, että mikä se todellinen vihollinen tässä maailmassa oikein on? Löytyykö se sittenkin meidän sisältä, itsestämme, jolla hyökkäämme itsemme kimppuun silloin, kun joku uhkaa järkevää mieltä tai tunteitamme. Silloin kun Pyhä Henki on astumassa elämäämme? Silloin juuri alkaa vastataistelu. Se on naurettavaa, ja vaativaa. En väitä että tämä tapahtuisi sormia napauttamalla. Harjoittelen itsekin. Mutta varmaa on, että ego lataa nyt täysin panoksin. Eikä se taatusti ole kaverini. Miksi siis enää luottaisin sen sanaan, sen ajatuksiin tai tunteisiin. Nyt näen etteivät ne tähtää minun parhaaseen millään tavalla. Pahan olon, pelkojen, vihan ja muun lietsominen.

Ego on ainoa pahan olomme lähde. Pahaa oloa ei ole siellä, missä henki toimii. Pahaa oloa aiheuttaa "oikeutetut tunteemme", syyllisyys, loukkaantuminen, pelko, viha, järkeily, analysointi, arvostelu, tuomitseminen ja kaikki muu hengestä irti oleva energiasaaste. Jos luulette että egonne ihanan älyn ja mukavin tunteinensa on kavereitanne, kokeilkaapa mitä mieltä ego on siitä, että elämäämme johtaakin Pyhä Henki. Meillä ego saa nyt kyytiä, enkä edelleen väitä että se on helppoa. Mutta sitä varten on se Pyhä Henki, lukuisat enkelit ja ylösnousseet mestarit, jotka auttavat aina sitä, joka pyrkii eteenpäin.